Kun Suomi taisteli 1808-1944

Taisteluja

Talvisota

Raatteen tie

Suomussalmi

Kansalaissota

Lintulahti

Kokkoneva

Asevideot

Panssarit

Jalkaväki

Paraati

 

 

 

Ukrainalainen 44. Divisioona

Ukrainalainen 44. divisioona siirtyi joulukuussa 1939 itärajalta kohti Raatteen tietä ja Suomussalmea. Suomalaiset saivat radiotiedustelun avulla selville divisioonan sijainnin jopa yksiköiden tarkkuudella. Eversti Siilasvuon laatiman hyökkäyssuunnitelman mukaan JR 27:n joukot hyökkäävät Raatteen tien eteläpuolelta venäläisiä saarrostaen ja huoltoyhteydet katkaisten. Tammikuun 1. päivänä 1940 joukot etenivät illan hämärässä Raatteen tien tuntumaan. Pataljoona tuhosi venäläisen tykistöaseman kaksi kilometriä Haukilan kylästä itään. Myös yksi venäläinen autokolonna tuhottiin.

2. tammikuuta 1940 venäläiset tekivät vastahyökkäyksen tien lähelle edenneitä suomalaisia vastaan. Suomalaiset saivat pidettyä asemansa ja samalla tuhottiin Pst-tykillä kahdeksan venäläistä panssarivaunua. JR 27:n hyökkäyksen jatkaminen ei kuitenkaan onnistunut. Parina seuraavana tammikuun päivänä Siilasvuo keskitti alueelle lisää joukkoja ja taistelut jatkuivat. Joukot siirrettiin alueelle järvien jäitä pitkin hiihtäen lähinnä öisin. Sitten jatkettiin metsiä pitkin hiihtämällä vihollisen sivustoille.

5. tammikuuta 1940 hyökättiin Haukilan alueelle kuuden pataljoonan voimin. Eskolan alueelle keskitettiin kolme ja Likoharjuun lähemmäksi Neuvostoliiton rajaa yksi pataljoona. Juuri sopivasti pakkanen oli kiristynyt -30 asteeseen, venäläiset kärsivät kylmyydestä ja nälästä huollon puuttuessa. Yhdellä huoltolennolla 17 000 venäläiselle kyettiin pudottamaan vain kuusi säkillistä korppuja.

6. tammikuuta 1940 puna-armeijan 44. divisioonan komentaja Vinogradov päätti vetää taistelykyvyltään heikon 44. divisioonan itään ja pelastaa raskas kalusto. Raatteen tie oli kuitenkin poikki.

7. tammikuuta 1940 suomalaiset joukot ottivat haltuunsa suuren osan Raatteen tiestä. He saivat merkittävän sotasaaliin ja toista tuhatta sotavankia. Käytännössä Raatteen tien taistelu oli päättynyt ukrainalaisen 44. divisioonan tuhoutumiseen.

 

Sotia (Wiki)

Suomen sota

Sisällissota

Talvisota

Jatkosota

Raatteen tie

Lapin sota

 

 

 

 

 

 

 

 

Hannu Kopra/joet.info

Päivitetty 01/02/2010

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10