Konevitsan saari sijaitsee Laatokan länsiosassa noin 5 kilometriä rannikosta. Se on kooltaan vain 11 neliökilometriä. Saaren muoto on kolmiomainen ja sen pituus on noin 6.5 kilometriä ja leveys enimmillään 3 kilometriä. Rannat ovat matalia ja usein hiekkaisia. Saari on suurelta osin mäntymetsän peittämä ja se korkein kohta on Pyhävuori, jonka korkeus Laatokan pinnasta on vain 25 metriä.

Konevitsan pääportti, sen torni ja pääkirkko sijaitsevat saaren lounaisosassa rannan tuntumassa.

Konevitsan saarelle pääsee laivalla joko Käkisalmesta tai Pyhäjärven läheltä Sortanlahdesta. Tien loppuosa Sortanlahteen on varsin kuoppainen ja röykkyinen. Sortanlahden rannikkoseudulla ei ole kallioita kuten Sortavalassa. Rannassa lähtee Konevitsa-niminen alus usein täynnä venäläisiä viikonlopunviettäjiä. Laivamatka kestää yli puoli tuntia ja pian näkyvät Konevitsan kirkon siniset kupolit. Parhaiten Konevitsaan pystyy tutustumaan oppaan johdolla. Tärkein kohde on itse luostarikirkko, mikä on yläkirkkoa lukuunottamatta päällisinpuolin korjattu. Kirkon pääsisäänkäynti tapahtuu portin kautta, jonka seinässä on maalauksia. Pääkirkon alakerrassa on myymälä, puisessa sivurakennuksessa kahvila ja pikkumyymälä. Laivarannasta saa myös, kahvia, teetä ja makeisia. Itse Konevitsa-laivasta ei voi ostaa mitään.

Sortanlahden laiturissa Konevitsa-niminen alus lähdössä luostarisaarelle

Konevitsan luostarisaarella oli 1940 ja sen jälkeen testattu torpedoja vaikka tämä pyhä saari on yli 700 vuotta vanha. Sotilaat eivät kunnioittaneet edes vainajia vaan olivat tasoittaneet Konevitsan vanhan hautausmaan ja tehneet siitä jalkapallokentän. Venäjän vapautumisen myötä saari luovutettiin ortodoksiselle kirkolle ja jälleenrakennustyö pääsi käyntiin 1990-luvulla. Vihdoin vuonna 2003 Konevitsan skiitta korjattiin. Muuta remontoitavaa on paljon ja rahaa vähän. Luostarin kirkon pääsali on kokonaan korjattu kuten kirkon kupolitkin, mutta yläkirkon entisöinti on vielä pahasti kesken vuonna 2010.

Konevitsan saaren pääkirkko kuvattuna kahvion ja matkamuistomyymälän suunnasta.

Nykyinen Konevitsan kirkko on perustettu 1802. Kun Suomi vuonna 1917 itsenäistyi alkoi Konevitsan luostari vähitellen kehittyä Suomen ortodoksisen kirkon osana. Keväällä vuonna 1921 munkit vannoivat uskollisuudenvalan Suomen hallitukselle tilaisuudessa, jossa mukana oli myös Viipurin läänin maaherra ja tuleva Suomen presidentti Lauri Relander. Konevitsan pappismunkki Mavrik oli ollut Mannerheimin lähettinä ja kersanttina. Mannerhein kävikin Konevitsassa tapaamassa häntä. Saarella oleva suuri kivihotelli vuokrattiinkin Suomen armeijalle.

Konevitsan luostari näkyy Laatokan rannan suunnalta vehreän puuston takaa.

Konevitsan tärkein nähtävyys on pääkirkko. Kirkon ulkokuori ja kupolit ovat nyt kunnossa. Myös alakirkko on kokonaan korjattu ja siellä pidetään ortodoksia jumalanpalveluksia. Täällä on myös kopio Ihmeitätekevästä Ikonista, joka alkuperäisenä on Suomen Uudessa Valamossa Heinävedellä. Suomalaiset kunnostivat kirkon 1920, mutta neuvostososialismin aikana se toimi asevarastona.

Yläkirkko toisessa kerroksessa on 34 metriä korkealla. Se on vielä kunnostuksen alla, mutta sitä voidaan käyttää kesäkirkkona. Yläkirkon seinämaalaukset ovat korjaamatta.

Talvisodassa Konevitsan luostaria pommitettiin, mutta rakennukset säilyivät silti varsin hyväkuntoisina. Luostarissa oli arvokkaita esineitä, joita oli evakuoitu jo ennen talvisotaa varmuuden vuoksi. Esineet pakattiin 10-12 puulaatikkoon, jotka kuljetettiin hevoskolonnassa turvaan. Esineiden ensimmäinen päätepiste oli Kerimäen kirkonkylä ja sieltä löytynyt pieni varastorakennus.

Puulaatikoihin pakattiin museosta ehtoolliskalustoa, kulta-ja hopeaesineitä, jumalanpalveluspukuja sekä ikoneita. Tässä vaiheessa jäi pakkaamatta koko luostarin noin 8000 niteen kirjasto sekä kirkkojen irtaimistot ja munkkien henkilökohtainen omaisuus. Esineet siirrettiin jo ennen talvisodan syttymistä moottorivenellä Käkisalmeen ja sieltä rautateitse eteenpäin. Kuljetuksissa osa esineistä katosi ja turmeltui.

Konevitsan luostari kuului Pyhäjärven kuntaan. Risti Pyhäjärven hautamuistomerkillä Kannaksella.

Elämä Konevitsassa jatkui vaihtelevissa olosuhteissa lähes talvisodan päättymiseen saakka. Konevitsan saari evakuoitiin 12. maaliskuuta 1940 sotilaiden käskystä, ja aikaa tavaroiden pakkaamiseen annettiin kaksi ja puoli tuntia. Tässä paniikinomaisessa tilanteessa jopa koko luostarin arvokkain yksittäinen esine eli Konevitsan Jumaläidin Ikoni, oli jäädä saarelle. Rauhanaikana pakkaamatta jääneitä pyhäkköjen ikonostaaseja tai kirkonkelloja ei kyetty ottamaan mukaan. Vain yhden skiitan kellot pelastettiin. Munkit saivat mukaansa lähinnä vain päällään olevat vaatteensa. Tämän jälkeen vielä yksi pappismunkki pääsi saarelle ja sotilaiden kanssa sai evakuoitua jonkun verran kirkkokalustoa. (Lähde: Hannu Takala "Karjalan museot s.141). Karjalan takaisin valtauksen yhteydessä osa munkeista palasi saarelle lokakuussa 1941 ja inventoivat venäläisten tekemiä tuhoja. Saarella asuneet munkit saivat elää melko rauhassa syksyn 1942 pommituksiin asti. Lähtö saarelta vuonna 1942 oli lopullinen. Talvisodan jälkeen Konevitsan luostari jatkoi toimintaansa Keiteleen kunnasta ostetulla tilalla, kunnes vuonna 1956 veljistö muutti Heinäveden Uuden Valamon luostariin.

Sekä Valamon luostarin munkit (vuonna 1940) että Konevitsan veljistö (vuonna 1956) siirtyivät Heinäveden Papinniemeen perustettuun Uuteen-Valamoon. Tähän luostariin kuuluu iso maatila, 300 hehtaaria metsää ja 50 hehtaaria maata. Heinäveden luostari on tänä päivänä tärkeä turistikohde ja myös hiljentymisen paikka kiireiselle nykyihmiselle. Valamon luostari on auki ympäri vuoden. Alueelta löytyvät kirkko, hotelli, vierasmaja, myymälä, kansanopisto ja mahdollisuus kesäisiin laivaristeilyihin. Jumalanpalveluksiin voivat osallistua kaikki halukkaat. Jumalanpalvelukset pidetään syys-toukokuussa arkisin ja lauantaisin klo 6.00 ja 18.00. Sunnuntaisin klo 9.00 ja 18.00. Kesäisin kirkonmenot ovat kolmasti päivässä.

Heinäveden Papinniemen luostarin uusimpia rakennuksia.