Suomen sodan Lintulahden taistelu 3.7.1808

Suomalaiset joukot

Lintulahden taistelu tapahtui 3.7.1808 nykyisen Kyyjärven taajaman alueella Kokkolaan ja Vaasaan menevän tien risteyksessä. Tuohon aikaan kylä muodostui Lintulahden taloryhmästä. Pari taloa sijaitsi Nopolanjoen varrella ja Pölkin talot olivat Kyyjärven toisella puolella. Varsinaiset taistelut käytiin Lintulahden tienristeyksessä. Napolanjoessa oli kaksi puromyllyä. Otto Henrik von Fieandtin joukot asettuivat aukeaman laitaan nykyisen kirkonmäen kohdalle. Etummaiset joukot olivat noin 400 metrin päässä tienristeyksestä. Joukkojen vahvuus oli 500-600 miestä.

 

Venäläiset joukot

Venäläisten joukkoja johti eversti Jegor Vlastov. Venäläisiä oli kaikkiaan 1260 miestä. Pääjoukon saavuttua Lintulahdelle joukot aloittivat hyökkäyksen kahdentoista maissa. Tienristeyksen taloryhmät vallattiin ja joukot etenivät Lapuan suuntaan. Rankkasateen aikana venäläisten ruuti kastui ja von Fieandt määräsi joukkonsa pistinhyökkäykseen. Lintulahden talot vallattiin, mutta venäläiset hyökkäsivät reservinsä turvin yhteislaukauksia tehden. Niiden seurauksena suomalaisten oli peräännyttävä.

Taistelussa suomalaisia kuoli 24, vangiksi jäi 91 ja 26 haavoittui. Venäläisten tappiot olivat 143 miestä.

Uudet taistelut odottivat Kokonsaaressa 11.7. ja Lapualla 14.7, jossa venäläiset lyötiin. Lopulta Karstulan taistelu 21.8. päättyi karvaaseen tappioon suomalaisten kannalta. Siksi Kremlin seinällä onkin tätä taistelua kuvaava suuri venäläisen taitelijan maalaus.

Hannu Kopra

Suomen taisteluja: Raatteen tien taistelu