
Koska
virtaavassa vedessä on runsaasti happea, riittää sitä myös eläinten ja
kasvien käyttöön. Jokien kasvillisuuden määrää veden virtausnopeus ja
pohjan laatu. Jos joki virtaa hitaasti, on järven eliölajeja normaaleja
enemmän. Yleisiä joessa eläviä kasvilajeja ovat vidat, kaislat, palpakot
ja ulpukat. Monien jokien pohjamudassa elää jokisimpukoita. Niiden
lisäksi kotilot, sukeltajat ja sudenkorennot viihtyvät joissa.
Virtaavien vesien tyypillisiä kalalajeja ovat taimen, harjus ja lohi
sekä Pohjanmaan joissa myös nahkiainen. Nahkiainen elää aikuisena
meressä, mutta nousee jokiin kutemaan. Sen kutuvaellus alkaa syksyllä.
Vasta talven jälkeen keväällä tapahtuu kutu sorapohjalle. Toukat elävät
3-5 vuotta, jonka jälkeen ne vaeltavat mereen. Aikuiset kuolevat kudun
jälkeen.

KASVISTOSTA
HYÖTYVÄT ELÄIMET
Alkueläimet,
sienet ja bakteerit laiduntavat lehtisolukoissa.
Madot,
simpukat, raakkuäyriäiset ja monet hyönteisten
toukat saapuvat lehtiaterialle.
Lehtimassa
ja siinä olevat pikkueläimet ovat vesisiirojen,
simpukoiden, äyriäisten ja matojen sekä
rapujen ravintoa.
Mäkärän
toukat kiinnittyvät koskissa oleviin kiviin
ettei virta vie niitä mukanaan.

Vesi-
ja rantahämähäkki vaanivat saalista pinnan
alta ja yltä.
Vesiperhostoukkalajit
keräävät pyyntirysillä pieneliöitä.
Jokisimpukat
asustavat pohjamudassa ja hiekassa.
Raakku
eli jokihelmisimpukka vaatii viileitä, puhtaita
ja vilkkaasti virtaavia jokia viihtyäkseen.
Niitä on Lapissa.
Rapu
menestyy monissa puhtaissa virtaavissa vesissä,
jossa on riittävästi suojapaikkoja ja ravintoa.
Nahkiainen
nousee kutemaan jokien sorapohjaisille paikoille.
Laji kuuluu ympyräsuisiin kaloihin.
Ankerias
on käärmemäinen vaelluskala, joka nousee
jokien kautta sisävesiin kasvamaan
vaelluskokoon.
Merilohi
nousee uskollisesti syntymäjokeensa kutemaan
mikäli padot ja voimalaitokset eivät estä
sitä.
Nuoret
ankeriaat nousevat jokia pitkin sisävesiin
kasvamaan.

VIRTAAVEN
VESIEN NISÄKKÄITÄ
Vesipäästäinen
on mustavalkoinen terävänokkainen lihansyöjä,
joka saalistaa hyönteisiä, sammakoita ja
vesiliskoja.
Minkki
on Amerikasta Suomeen tuotu ja luontoon karannut
eläin, joka valtasi biotoopin vesikolta.
Vesimyyrä
on kokonaan rauhoittamaton vahinkoeläin.
Vesikko
väheni Suomesta 1930-luvulta alkaen ja se on nyt
hävinnyt Suomen luonnosta.

Majava
on taitava rakennusmestari, jonka patoja löytyy
joista, järvistä ja puroistakin. Se syö
vesikasveja ja kaataa syksyisin lehtipuita.
Majavan taito kaataa ja kuljettaa puita tekee
tästä lajista hyvin mielenkiintoisen. Sillä on
kaksi paria jatkuvasti kasvavia talttamaisia
hampaita ja etukäpälät, jotka ovat lähes
yhtä näppärät kuin ihmisen kädet. Syksyisin
majava alkaa kerätä varastoja. Se katkoo
isojakin puita. Sitten se jyrsii oksat irti ja
siirtää ne joko pesän päälle tai
ruokavarastoksi. Pesä on majavalle horjumaton
linnoitus. Sen perustana olevat rungonpätkät on
juntattu tukevasti ristikkäin. Seinät majava
vahvistaa mudalla, kivillä ja vesikasveilla.
Keskellä asumusta on kuiva tila,
ilmastointikanavat ja salaiset vedenalaiset
sisäänkäynnit. Voidakseen pitää suuaukot
turvallisesti veden alla eläin nostaa tulvan
rakentamalla padon jokeen pesästä katsoen sen
alapuolelle. Nykyään Suomessa on noin 4000
lättähäntää, joista suurin osa on
kanadanmajavia.
Koskikara
tulee talvisin Suomeen pyydystämään koskista
vesihyönteisiä. Osa niistä jää kesäksi
pesimään.
Pajusirkut
viihtyvät myös jokien rannoilla, ja rakentavat
pesänsä maahan.
Joutsen,
telkkä, tavi ja sinisorsa viihtyvät pesimässä
ja ruokailemassa hitaasti virtaavien
erämaajokien varrella, jos saatavilla on sopivia
pesäpaikkoja ja ravintoa.

Linkit:
Majava Saukko Eläimiä Kaloja Hyönteiset Luontotupa
Takaisin
Etusivulle
Copyright:
Hannu Kopra
|