Sairalan kylä Kirvussa

Sairalan kylä

Sairalan kylä

Sairalan maisemat

Vanhoja kuvia Sairalasta

Sairalan elinkeinoja

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

SAIRALAN ASEMASEUTU JA RAUTATIE

Viipurista Sairalan kylän läpi kulkee Karjalan-rata Sortavalaan ja Joensuuhun asti. Tätä rataa pitkin liikkuivat sekä ihmiset että tavarat. Sairalan ratapiha käsitti pääraiteen ja neljä sivuraidetta, joista viimeistä käytettiin kuormaus- ja purkausraiteena. Yleensä kylältä matkustettiin rautateitse Viipuriin, Antreaan ja muille paikkakunnille. Harvemmin käytettiin linja-autoa. Sairalan asemalla oli tungosta varsinkin postijunan tullessa. Aamulla tuli maitojuna, sekajuna, päiväjuna, postijuna ja iltajuna sekä vielä yöjuna. Sairalassa yleinen harrastus oli ns. "junilla käynti". Se ei tarkoittanut matkustamista vaan asemalle menoa junia ja ihmisiä katselemaan.Vähän matkan päässä Sairalan asemalta oli jyrkkä mäki nimeltä Kankkusen leikkaus. Joskus junat joutuivat peruuttamaan Kankkusen leikkauksesta takaisin asemalle.

Sairalan rautatieasemalle menevä tie vuonna 2010

Erityisesti talvisodan aikaan rautatietä ja asema-aluetta pommitettiin. Yhden kerran pommitusten takia oli vain yksi raide käytössä. Kerran pommitus hajotti muonitusjunan vaunut, jolloin lehmän- ja sianruhot lojuivat ratapihalla. Pommituksissa kuoli myös eräs korpraali juostessaan asemamiesten kellarissa olleeseen pommisuojaan. Hän kuoli sirpaleen osumaan.

Jatkosodan alkupuolella elokuussa 1941 eversti Pajarin joukot valtasivat venäläisiltä muutamassa päivässä asemaseudun alueen. Hyökkäyksen jälkeisellä viikolla hevosenraatoja makasi esimerkiksi Lotta-ravintolan pihassa.

.

Lottaravintolaa ei enää ole

Sotatarvikkeita lojui hajallaan joka paikassa. Myöhemmin asemalle tuotiin varastoitavaksi venäläisten hajalleammuttuja panssarivaunuja, jotka sitten kuljetettiin rautateitse muualle.

Sairalan kylän kartta

Tänä päivänä Sairalan ratapihaa ovat venäläiset jatkaneet kilometrin matkan Jänikselään päin, ja rautatie on kahden kilometrin matkalta kaksiraiteinen. Junia Viipurista Sairalaan kulkee ehkä pari päivässä.

Video Sairalasta 2010

 

.

Kirvun linkit

Kirvu (wiki)

Kirvu kuvina

Karjalan kannas

Kuvia Sairalasta

Sotahistoriamatka kannakselle

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

www.joet.info

Hannu Kopra

Paivitetty 17/07/2013

Sairalan kylä

1 2 3 4 5 6 7 8 9

Karjalan kannas

1 2 3 4 5 6 7 8 9